Tapaus on karmea ja näin itsekin suunnilleen tuon ikäluokan lasten vanhempana osuu kyllä aika syvälle. Lapsen menettäminen on varmasti yksi karmeimpia kohtaloita, joita ihminen voi kokea. Ylen artikkelin lopussa on nippu puhelinnumeroita ja chat ym osoitteita heille, jotka kaipaavat tukea asian käsittelyyn, asuinpaikasta riippumatta.

Sen verran täytyy kuitenkin nostaa keskusteluun, että kuten arvata saattaa, uutisten kommenttikentissä ja muualla keskusteluissa on koko touhun keskiöön usein nostettu se fakta, että 12 vuotias on ylipäätään saanut aseen käsiinsä. Tässä on tietysti tapahtunut virhe jos toinenkin, että ase on saatu käyttöön ja siitä varmasti aikanaan jaetaan asiaankuuluvia tuomioita, mutta samalla tuntuu että keskustelu siitä, mikä ylipäätään saa 12 vuotiaan vahingoittamaan ja tappamaan(murhaamaan) ikätovereitaan on jäänyt monessa paikkaa vähän toissijaiseksi.

Ihan varmaa tietoa ei vielä tässäkohtaa ole saatavilla, joten en ala sen kummemmin syitä ja motiiveja spekuloimaan, mutta yhteiskunnallisena keskusteluna olisi mielestäni tärkeämpää puida sitä, mistä tällainen pahoinvointi ja ääripään reagointi siihen kumpuaa. Ihan vasta Vaasassa saatiin vastaava tilanne onneksi estettyä, mutta tekisi mieli vähän vetää mutkia suoriksi ja niputtaa näiden tapahtumien juurisyyt samaan ämpäriin. Onko lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut todellakin niin retuperällä että missään kohtaa mitään organisaatiota ei soi kellot ennenkuin ollaan koulussa tuliase kädessä ja onko se ase nyt se liipaiseva tekijä, vai olisiko tämä paha olo purkautunut jossain kohtaa esim. puukko kädessä jokatapauksessa? Ja jos(kun) oppilashuolto, lastensuojelu, mielenterveyshoito ja muut ovat oikeasti noin pohjalla, niin mitä sen asian eteen pitäisi tehdä?

Minulla ei ole vastauksia, mutta olen aika varma että poliisien juoksuttaminen asekaappeja tarkastamassa ei ratkaise sitä perimmäistä ongelmaa.